Kuinka viikingit käyttivät aurinkokelloja?
Merkittävä löytö Grönlannissa – mystinen viikinki-aurinkokello – on saattanut olla tärkeä työkalu muinaisille norjalaisille merimiehille, joiden avulla he voivat kulkea Atlantin valtameren poikki yhtenäisiä pohjois-etelä-leveysasteilla, tuoreen tutkimuksen mukaan.
Tutkimus julkaistiin lehdessä 9. huhtikuuta Proceedings of the Royal Society A: Mathematical and Physical Sciences, tuo uutta valoa näiden legendaaristen norjalaisten merenkulkijoiden merenkulun asiantuntemukseen, mikä viittaa siihen, että heidän navigointikykynsä olivat paljon kehittyneempiä kuin aiemmin uskottiin.
”Norjalaiset on pitkään tunnustettu poikkeuksellisina merenkulkijoina. Tämä tutkimus paljastaa, että he todennäköisesti luottivat paljon kehittyneempiin työkaluihin kuin olimme kuvitelleet", selittää Balázs Bernáth, tutkija Eötvös-yliopistosta Unkarista ja tutkimuksen toinen kirjoittaja.
Aurinkokellot Viking Daily Lifessa
Vaikka viikingit juhlitaan heidän merenkulkutaidoistaan, aurinkokelloilla oli myös käytännön käyttöä maalla, työkaluja ajan seurantaan päivittäiseen toimintaan. Arkeologiset löydöt viittaavat siihen, että viikingit käyttivät pieniä, kannettavia aurinkokelloja tehtävien ajoittamiseen, erityisesti maatalousyhteisöissä, joissa ajoitus oli olennaista kylvössä, sadonkorjuussa ja muissa kausitehtävissä.
Nämä aurinkokellot olivat yksinkertaisia mutta tehokkaita, usein suunniteltu puu- tai metallilevyiksi, joissa oli tiettyjä tunteja vastaavat merkinnät. Kohdistamalla aurinkokellon gnomonin – pienen pystysuoran sauvan – auringon varjon kanssa he pystyivät arvioimaan vuorokaudenajan. Tällaiset soittimet korostivat viikinkien kekseliäisyyttä ja heidän syvää ymmärrystään auringon liikkeistä jopa pohjoisilla leveysasteilla, jolloin päivänvalo on pitkittynyt kesällä ja pitkät yöt talvella.
Salaperäinen Viking-navigointityökalu
Kysymys siitä, kuinka viikingit taitavasti navigoivat laajoilla ja arvaamattomilla merillä, on pitkään kiehtonut historioitsijoita ja inspiroinut lukemattomia tarinoita. Asiantuntijat uskovat, että viikingit käyttivät kehittyneitä aurinkokompasseja todellisen pohjoisen määrittämiseen yhdistettynä "maagiseen" kristalliin – todennäköisesti aurinkokiveen – ohjaamaan reittiään jopa pilvisellä taivaalla. Viimeaikaiset tieteelliset löydöt ovat antaneet vakuuttavia todisteita näiden tarujen viikinkien aurinkokivien olemassaolosta.
Vuonna 1948 Grönlannin Uunartoqissa lähellä vuonoa löydettiin benediktiiniläisluostarin raunioiden alta merkittävä puinen esine. Tämä alue oli ollut pohjoismaisten maanviljelijöiden keskus 1000-luvulla. Puoliympyrän muotoiseksi taidokkaasti muotoillussa esineessä oli keskellä oleva reikä ja siksak-kuvio, joka oli kaiverrettu huolellisesti sen ulkoreunaan. Levyn sisäpinnalle kaiverrettiin lisäviivoja, jotka vihjasivat sen mahdollisesta roolista hienostuneena navigointilaite.
Voisiko se olla Viking Sun -kompassi vai vain kodin sisustus?
Vaikka jotkut skeptikot hylkäsivät sen vain a koristeellinen kodin esineMonet tutkijat uskoivat, että tämä kiehtova esine oli todella harvinainen viikinkien aurinkokompassi. Itse asiassa aikaisemmissa tutkimuksissa tutkijat testasivat samalla tavalla valmistettua kompassia Viking-alusten replikoissa arvioidakseen sen navigointikykyä.
Kompassin navigointilinjojen havaittiin kuitenkin olevan epätäydellisiä, mikä esti sen tarkkuutta paikantamaan todellista pohjoista. Se laski noin yhden asteen, mikä on näennäisesti pieni virhe, joka voi johtaa päivien väärään purjehdukseen."Tällaisilla epätarkkuuksilla olisi voinut olla merkittäviä seurauksia", huomautti valtamerioptiikan asiantuntija Amit Lerner. Jerusalemin heprealainen yliopisto, jotka eivät osallistuneet tutkimukseen.
Muinaiset merimiehet ja Viking Navigation salaisuudet
Äskettäinen tutkimus on herättänyt uteliaisuutta siitä, oliko Viking-kompassilla edistyneempi ensisijainen tarkoitus: leveysasteen tai maan pohjois-etelä-aseman määrittäminen.
"Vikingit harjoittelivat leveysastepurjehdusta, johon kuuluu navigointi avovesien yli tietyllä leveysasteella. He esimerkiksi matkustivat rutiininomaisesti yli 1 600 mailia (2 500 kilometriä) 61. leveysasteella matkustaen Norjasta Grönlantiin ja takaisin. Tämän saavuttaminen edellyttää joko erittäin tarkkaa kompassi tai jatkuvat leveysasteet", Bernáth selitti.
Viikinkien pienet alukset olisivat kuitenkin helposti työnnetty pois kurssilta tuulen ja merivirtojen vuoksi, mikä olisi edellyttänyt säännöllisiä leveysasteita, jotta ne säilyttäisivät polun. Toisin kuin arabialaiset merimiehet, jotka luottivat navigoinnissaan tähtiin, viikingit toimivat lähellä Napapiiri. Kesäkuukausina aurinko pysyy näkyvissä jopa yöllä, mikä saa tutkijat teoriaan, että viikingit olivat riippuvaisia aurinkonavigaatiosta tähtien vihjeiden sijaan.
Tutkijat ehdottivat, että keskipäivällä, kun aurinko saavuttaa huippunsa, kompassikello antaisi varjon kahden tietyn viivan väliin instrumentissa. Viikingit saattoivat määrittää leveysasteensa mittaamalla tämän varjon pituuden kellotaulun skaalausviivoja vastaan.
Vaikuttavista laskelmista ja teorioista huolimatta tämän hypoteesin testaaminen on edelleen mahdotonta Lernerin mukaan, joka jakoi havainnot LiveScience.
Johtopäätös
Viking-aurinkokellojen löytäminen ja niiden mahdollinen käyttö navigoinnissa valaisee näiden legendaaristen norjalaisten merenkulkijoiden kekseliäisyyttä. Aurinkokellot korostavat viikinkien kehittynyttä ymmärrystä luonnonmaailmasta päivittäisten tehtävien seuraamisesta maalla laivojen ohjaamiseen laajoilla ja arvaamattomilla merillä. Heidän luottamuksensa työkaluihin, kuten aurinkokompasseihin ja mahdollisesti aurinkokiviin, korostaa aurinkonavigoinnin hallintaa, joka oli heidän aikaansa vertaansa vailla. Vaikka jotkin niiden tekniikoiden näkökohdat ovat spekulatiivisia, todisteet viittaavat merenkulun asiantuntemuksen tasoon, joka on paljon korkeampi kuin aiemmin uskottiin. Tämä tieteen, innovaation ja sopeutumiskyvyn sekoitus varmisti viikinkien menestyksen tutkimushankkeissaan ja jätti kestävän innovaatioperinnön.
Tutkimuksen jatkuessa paljastamassa näistä lisää upeita työkaluja, se tarjoaa paitsi oivalluksia Viking-navigointiin, myös syvempää arvostusta heidän kekseliäisyydestään ja päättäväisyydestään valloittaa ympäristönsä haasteet. Nämä löydöt herättävät kunnioitusta norjalaisten kekseliäisyyttä kohtaan ja muistuttavat meitä heidän syvällisestä panoksestaan varhaisessa etsinnässä ja navigoinnissa.
UKK
Mikä on Viking-aurinkokello ja miten se toimi?
Viking-aurinkokello oli kannettava laite, jota käytettiin ajan seuraamiseen havainnoimalla varjoa, jonka keskellä oleva sauva, joka tunnetaan nimellä gnomon, merkitylle pinnalle. Maalla sitä käytettiin päivittäisten toimintojen ajoittamiseen, kun taas merellä se auttoi viikingejä navigoimaan kohdistamalla varjon auringon asentoon.
Käyttivätkö viikingit aurinkokelloja navigointiin?
Kyllä, aurinkokellot olivat avainasemassa Viking-navigaatiossa, varsinkin kun ne yhdistettiin aurinkokompassien ja mahdollisesti aurinkokivien kanssa. Näiden työkalujen avulla he pystyivät määrittämään leveysasteet ja säilyttämään kurssin tietyillä reiteillä jopa haastavissa olosuhteissa, kuten pilvisellä taivaalla.
Mikä on viikinkien aurinkokivi ja miksi se on merkittävä?
Viikinkien aurinkokiven uskotaan olevan eräänlainen kristalli, kuten kalsiitti, joka pystyi havaitsemaan auringon sijainnin jopa pilvisinä päivinä tai hämärässä. Jos tätä työkalua käytetään aurinkokellon tai kompassin rinnalla, se olisi ollut korvaamaton tarkan navigoinnin ylläpitämisessä.
Miksi Viking-navigointityökaluja pidettiin aikansa edistyneinä?
Viking-navigointityökalut osoittivat edistynyttä tieteellistä ymmärrystä, kuten kykyä laskea leveysaste ja todellinen pohjoinen käyttämällä aurinkomerkkejä. Tämän tiedon ansiosta he pystyivät purjehtimaan pitkiä matkoja Atlantin yli huomattavan tarkasti, mikä oli merkittävä saavutus varhaiskeskiajalla.
Olivatko Viking-aurinkokellot luotettavia navigointiin?
Vaikka Viking-aurinkokellot olivat innovatiivisia, ne eivät olleet täysin tarkkoja. Joissakin tapauksissa niiden suunnittelun epätarkkuudet voivat johtaa virheisiin navigoinnissa. Viikingit kuitenkin kompensoivat tämän lukemalla usein leveysastelukuja ja sopeutumalla ympäristöhaasteisiin esitellen merenkulun asiantuntemustaan.